Pohjois-Iin kyläyhdistys nimeää Sinut Pertti Huovinen Vuoden 2017 Päkkikankaalaiseksi ja tämä nimitys on historiallinen, koska se annetaan nyt ensimmäisen kerran ja näin aloitamme aivan uuden nimitysperinteen kylässämme.
Ja miksi ei Vuoden Pohjoisiiläinen vaan nimenomaan Vuoden Päkkikankaalainen. Kuten useimmat meistä tietävät, kylämme jakaantuu viiteen erilliseen kyläyhteisöön-Hiivalaan, Koniin, Kantolaan, Virkkulaan ja 4-tiehen. Näillä viidellä yhteisöllä on omat tiensä ja historian muovaamat omat tienosanimet esim. Konissa Veijola, Vasikkasaari, Piukkula, Koni, Pukkinokka, Finninkari, kun taas Kantolantie muodostuu Koppelista, Päkkikankaasta, Paasorannasta, Öljymäestä, Penttilänkorvesta, Mäestä, Pikkumäestä jne.
Mehän kaikki varmasti tunnemme Pertin, mutta kerrotaanpa nyt kuitenkin, että Pertti on syntynyt siis Päkkikankaalla ja asuu edelleen Iissä. Siksi yhteisestä päätöksestä ja hänen suostumuksellaan päätimme nimetä hänet Vuoden Päkkikankaalaiseksi. Nimitys on siis ensimmäinen kylässämme, mutta antaa meille tulevaisuudessa myös mahdollisuuden nimetä vaikkapa Vuoden Veijolalaisen tai Vuoden Hiivalalaisen.
On siis meidän kylämme ja kyläyhdistyksen onni, että olet täältä meiltä ja että olet kiinnostunut paikallisuudesta, paikallisesta kulttuurista, sen edistämisestä ja sen tallentamisesta. Ja tälle pohjalle rakentui myös päätös Pohjois-Iin kylähistoriikin kirjoittamisesta viisi vuotta sitten. Olet lisäksi tietovisailujen ja urheilun moniosaaja ja auktorisoitu matkailuopas.
Eräässä lehtikirjoituksessa muutama vuosi sitten totesit: Kirjoittajan ei passaa odottaa inspiraatiota vaan on istuttava koneen ääreen ja siitä se sitten teksti alkaa tulemaan! Ja muistia kuulemma pitää härnätä! Samassa artikkelissä kerrottiin myös, että pikkutarkkanahistorioitsijana katsoit historiakirjoista kaiken sen tiedon, joka Pohjois-Iistä mainittiin kirjaa varten!
Kirjoittamasi ja kesäkuussa painosta tuleva ”Meijän Pohojos-Ii”-kylähistoriikki on meille arvokas kulttuuriperintö, yhteinen omaisuutemme, josta meidän tulee pitää huolta, mutta joka on tarkoitettu myös käytettäväksi ja tuottamaan lukuelämyksiä sukupolvelta toiselle. Myös kirjan yli 100 kyläläisiltä saatua valokuvaa kertovat omaa tarinaansa ja kiitokset niistä. Erään kyläkirjan kirjoittajan loppusanoissa sanottiin: Kulukoon teos lukijoiden käsissä-se riittää kiitokseksi, se on paras kirjoituspalkkio. Ja uskon näin Pertinkin ajattelevan.
Tämä julkaistava teos on oikeastaan ensimmäinen Iin historiasta kertova teos ja samalla myös ensimmäinen iiläinen kyläkirja, joka kertoo yhden kylän elämän aikojen alusta nykypäivään.
Pertti, olet tehnyt nyt todellisen iiläisen kulttuuriteon ja siksi Pohjois-Iin kyläyhdistys luovuttaa Sinulle Vuoden Päkkikankaalainen 2017 kunniakirjan ja lisähuomionosoituksena Suomen kylätoiminnan viirin.
Suuret kiitoksemme ja onnittelut!
