Anita Sievänen on valittu Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallituksen jäseneksi Oulunkaaren seutukunnasta vuodelle 2012, varajäsen Ari Puhakka Livokas ry Pudasjärvi

Kaikkien kylässä-kyläohjelma vuosille 2011-2014

Pohjois-Pohjanmaan kylät ry on julkaissut uuden Kaikkien kylässä-kyläohjelman vuosille 2011-2014. Kyläohjelma lähtee tämän hetken kylätoiminnan tilanteesta. Se toimii käsikirjana ja apuvälineenä kylille ja kunnille niiden pyrkimyksessä kehittää elinvoimaisia kyliä ja kuntia. Ohjelmassa luetellaan mm. toimenpide-ehdotuksia, joihin kylät voivat ryhtyä, kerrotaan esimerkkejä ja annetaan vihjeitä, mistä voi saada tietoja ja neuvoja.

Kyläohjelman on maakuntamme kolmas kyläohjelma. Ensimmäinen julkaistiin vuonna 1999 ja ohjelman teossa on ollut mukana Pohjois-Pohjanmaan kylien lisäksi PSK-Aikuisopiston Kipinää kylille-hanke.

Ohjelman voit ladata Pohjois-Pohjanmaan kylien internet-sivuilta www.ppkylat.fi.

ILMOITUSTAULU

08112011298.jpg

Olemme saaneet kyläyhdistyksen ja kyläläisten käyttöön ilmoitustaulun (kuvassa), joka sijoitetaan keväällä 2012 Pohjois-Iin koululle Virkkulantien varteen. Kiitos Tolosen Ristolle !

OPPILASSTIPENDI

Pohjois-Iin kyläyhdistys on jakanut vuodesta 1990 lähtien stipendin Pohjois-iin koulun oppilaalle. Saannin perusteina tulee huomioida seuraavaa:

* oppilaan tulee olla tunnollinen ja ahkera

* tulee osoittaa erityistä lahjakkuutta taiteellisuuteen tai musikaalisuuteen tai on lahjakas

   tekstiili ja/tai teknisessä työssä.

VUONNA 2010 Pohjois-Iin stipendin arvoltaan 25 euroa saivat Sonja Savolainen ja Jukka Moilanen.

VUONNA 2011 Pohjois-Iin stipendin arvoltaan 25 euroa saivat Johanna Juntunen ja Vikke Kanninen.

Ensimmäinen kyläyhdistyksen stipendi myönnettiin vuonna 1990. 

 

IIN LÄHINEUVOSTON VALINTA VV. 2009 - 2012

Iin kunnan hallintosäännön 3 §:n mukaan Iin ja Kuivaniemen lähineuvostoissa on kussakin 8 jäsentä.

Lähineuvostojen vastuualueena on paikallisaktiivisuuden kehittäminen.

Kyläyhdistyksestämme valittiin Iin lähineuvostoon JÄSENEKSI MEERI SIMOSKA ja VARAJÄSENEKSI ANITA SIEVÄNEN.

 

KOHDEAVUSTUS

Pohjois-Iin kyläyhdistykselle on myönnetty 23.2.2009 150 euron kohdeavustus Pohjois-Iin koululla tapahtuvan jumppatoiminnan liikuntavälineiden ja soittimen hankintaan.  Kyläyhdistys tarjoaa kyläläisille maksutonta jumppatoimintaa ja ohjaus tapahtuu talkootyönä. Eila Fältd on toiminut ohjaajana. Marraskuussa 2010 hankittiin mm. kuminauha- eli vastustusnauharullat jumppaajien iloksi.

 

KYLÄLUUTA KIERTOON !

Kyläluuta on lähetetty kylälle kiertämään ja tarkoituksena on, että luudan saaja käy naapurin luona kylässä vieden luutaa eteenpäin viestikapulan tavoin.

Luutaan on kiinnitetty vihko, johon kyläläisten toivotaan kirjoittavan ajatuksiaan.

Puheenjohtaja Meeri Simoska luovutti ensimmäiseksi luudan Veera Jussilalle.

MISSÄ KYLÄLUUTA LUURAA !!!!!!!!

 

Iin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistys ry on perustettu 10.2.2010

Iihin perustettiin oma yhdistys ajamaan omakoti- ja mökkiläisasujien etuja. Yhdistys toimii valtakunnallisen Suomen Omakotiliiton alaisuudessa ja on puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö.

Yhdistyksen tavoitteena on yhdistää Iin seudun asukkaita ja toimia yhteistyössä eri yhteisöjen kuten esim. kylätoimikuntien ja vanhempainjärjestöjen kanssa, niin Iissä, Olhavassa kuin Kuivaniemelläkin.

Yhdistys tulee lähitulevaisuudessa jakamaan tiedotteen, osallistumaan kevään ja kesän aikana järjestettäville messuille ja tarvittaessa ottaa kantaa kunnan asukkaita koskeviin asioihin. Yhdistys järjestää tulevaisuudessa jäsentapahtumia ja myös omat nettisivut on suunnitteilla.

Suomen Omakotiliitto  www.omakotiliitto.fi on perustettu 1947 ja siihen kuuluu 70 000 jäsentä 255 paikallisyhdistyksessä. Iin yhdistys toimii tiiviissä yhteistyössä Oulun piirijärjestön kanssa, mutta tärkein yhteistyökumppani on Iin kunnan asukas ja mökkiläinen.

Kaikki yhdistyksestä kiinnostuneet yksityiset henkilöt ja yhteisöt ovat tervetulleita mukaan toimintaan - JÄSENMAKSU ON 20 EUROA !

Hallituksen jäsenet:

Puheenjohtaja Satu Väänänen satuk.vaananen@gmail.com puh. 040-705 0412

Varapuheenjohtaja Sauli Keltamäki sauli.keltamaki@ii.fi

Sihteeri Nina Hämäläinen nina.hamalainen@kotikone.fi

Varainhoitaja Aulis Koivula aulis.koivula@hotmail.com

Leena Tiiro leena.tiiro@luukku.com

Tomi Seppänen tomi.seppanen@vtt.fi

varajäsenet: Meeri Simoska meeri.simoska@ppshp.fi, Outi Viinamäki outi.viinamaki@yli-ii.fi

                   Minttu Veijanen mdexlove@gmail.com

 

                                 TERVETULOA MUKAAN TOIMIMAAN !