Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:236245 kpl

Arkistoitua:

Pohjois-Iin kyläyhdistykselle luovutettiin Vuoden Maisemanteko 2015 kilpailun kunniakirja Oulun Maa- ja kotitalousnaisten edustajainkokouksessa Oulussa 21.11.2015. Maa- ja kotitalousnaiset haluaa nostaa kilpailulla esille maakuntien ahkerat yhdistykset, talkoolaiset ja muut toimijat, jotka usein vapaaehtoisesti kohentavat kyliensä maisemaa.

Pohjois-Pohjanmaan Vuoden maisematekokilpailun voitti Pulkkilan Seura ry:n Pulkkilan kotiseutumuseon ympäristön kunnostushanke.
Maisemanteko 2015 kunniakirjan saivat myös Iin Olhavan Areenan kunnostus, Kuusamon Määttälänvaaran kylämaiseman hoito, Utajärven Ahmaksen Lähtevänojan laitumien kunnostus, Temmeksen kylämaiseman kunnostus, Pyhännän kirkonkylän maisematyöt sekä Mankilan Vähäjärven kosteikon rakennusprojekti.
Onnittelut meille kaikille!

----------------------------------------------------------------------------

RIITTA RÄINÄ JA ANITA SIEVÄNEN KÄVIVÄT PUHUMASSSIIKAJOEN RUUKISSA YHTEISÖLLISYYDESTÄ IISSÄ!

Kuntaliitto etsii kotikuusia tai kuusikoita, jotka on istutettu 14.5.1967
Suomen itsenäisyyden 50 vuotisjuhlan kunniaksi – ETSINTÄKUULUTUS
SANOMIIN Tiedätkö Kotikuusen, joka istutettiin 1967 Suomen täyttäessä 50v
Kuusen tunnistaa siihen liittyvästä kuparilaatasta. Tarinoita ja kuvia voi
lähettää kyläyhdistysken hallituksen jäsenille!
-------------------------------------------------------------------------
II ON SUOMEN KYLÄMYÖNTEISIN KUNTA 2015
Pohjois-Iin kyläyhdistys ry onnittelee kuntaamme!

Kts. miksi!

Kts. kuva-albumi- voittojuhlat Kuntatalolla 10.9.2015

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Terveiset hyvin onnistuneilta ja hyvin järjestetyiltä Valtakunnallisilta Kyläpäiviltä Raahesta 4.-6.9.2015! Valtakunnallinen Vuoden Kylä 2009 Pohjois-Ii onnittelee Valtakunnallista Vuoden Kylää 2015 Alpuaa Raahen Vihannista! Pohjois-Pohjanmaalle näitä ansaittuja tunnustuksia on tullut vasta kaksi ja tänä vuonna oli vuorossa 31. kerta.

kts. kuva-albumi

---------------------------------------------------------------------------

 TERVETULOA KYLÄÄN 4.-6.9.2015

SUOMENMAA-LEHDEN JUTTU 5.8.2015 - YHTEISÖLLISYYS ON KYLIEN TURVA

----------------------------------------------------------------------------------

KOULUT ALKAVAT JÄLLEEN 11.8.2015, JOTEN MUISTUTAMME TAAJAMA-ALUEIDEMME NOPEUSRAJOITUKSISTA. JOKAINEN TIE ON KOULUTIE- JA HUOMIOIDAAN KAIKKI TIELLÄKULKIJAT!

YLINOPEUDET TAVALLISIA KOULUJEN LÄHEISYYDESSÄ! 
Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen siirrettävät nopeusnäyttötaulut ovat kiertäneet jo lähes sadassa kohteessa. Nopeusnäyttötaulut hankittiin vuosi sitten ja niiden tarkoituksena on antaa palautetta autoilijoille heidän ajonopeuksistaan. Näytöt ovat kiertäneet lukukausien aikana pääosin alakoulujen läheisyydessä muistuttamassa autoilijoita ajonopeuksien hillinnästä. 
Nyt ne ovat ilmestyneet myös Pohjois-Iin koulun lähelle ajonopeuksia mittaamaan.
Kiertäviä tauluja on neljä kappaletta ja ne ovat noin viikon kussakin kohteessa. Mittauskohteet valitaan Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja poliisn yhteistyössä.
Tauluja kierrätetään Oulun seudulla kaksivuotisena projektina ja näyttöjen keräämistä tiedoista tehdään vuosittain seurantaraportti.

---------------------------------------------------------------------------





Jenni Miettunen projektipäällikkö Työtä luonnosta Iistä-hanke , Anna Saksio kuntamarkkinointi ja viestintä Micropolis Oy, Helena Ylisirniö työllistämiskoordinaattori Micropolis Oy ja Iin kunnan ympäristöhoitaja Anne Suihkonen kävivät 30.7.2015 tutustumassa Pohjois-Iin kyläyhdistyksen ympäristöhankkeisiin ja oppaana Hiastinhaaran alueella toimi phj. Anita.

------------------------------------------------------------

NAISTEN JA MIESTEN JUMPAT JATKUVAT JÄLLEEN 7.9.2015 ALKAEN IIN TYÖVÄENTALOLLA

Kyläyhdistyksen naisten jumppa ja miesten jumppa/kuntopiiri jatkuvat jälleen maanantaina 7.9.2015 alkaen Iin Työväentalolla, Pappilantie 1, 91100 Ii.
Naisten jumppa (ohjaaja pohjoisiiläinen Eila Fäldt) klo 18.30-19.30 ja miehet (ohjaaja pohjoisiiläinen Paavo Halonen) 19.30-20.30.
Naisten ja miesten jumpat sisältyvät kyläyhdistyksen jäsenmaksuun, joka on 12€/talous. Rahat voit tuoda ohjaajille tai maksaa kyläyhdistyksen tilille FI26 5350 0240 0104 67.
Työväentalolta löytyy välineitä, voit ottaa mukaan myös omia välineitä ja juotavaa.
Huom! Iin kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.15, että Pohjois-Iin koulu saa uuden liikuntasalin ja teknisen työn tilat, joten jumppaamme uuden rakennuksen valmistumiseen asti Iin työväentalolla!

-----------------------------------------------------------------------------------------------

PERÄMERI JA PAUHUNLAHTI POHJOIS-IISSÄ

ONNITTELUMME VUODEN 2015 IILÄINEN - POHJOIS-IILÄINEN ESA HIIVALA!

Tiedote

VETOOMUS KYLÄTOIMINNAN VALTIONAVUN PUOLESTA

------------------------------------------

VUODEN IILÄINEN 2015 ÄÄNESTYS 3.-24.6.2015 tästä!

Hiastinhaaran uimaranta Navettarannassa on nyt kunnostettu. Pohjois-Iin kyläyhdistys maksoi, J.Päkkilä Oy:n Tapio Päkkilä teki siistin työn ja työnjohtajina olivat Jussi ja Anita.
Tervetuloa kesä!

*

Kyläyhdistys hoitaa kahvituksen ja makkaranpaiston. Tervetuloa 6.6. pyöräilemään ja tutustumaan luontopolku- ja lammaslaidunalueeseen!

------------------------------------------------------------------------------------

 

PERINTEISEN VESIOHENTEISEN PUNAMULTAMAALIN KEITTOKURSSI lauantaina 23.5.2015 klo 10.00 alkaen Pohjois-Iissä, Kantolantie 131, Mäkipaason Annen talon pihalla! 

Punamultamaalia keitetään noin 160 litraa, keittoaika noin 4-5 tuntia ja kurssin vetäjinä toimivat Raimo Tikka Oulusta ja Anita Ylisuutala Iistä.
Keitetty maali säilyy parisen viikkoa riippuen lisätyn suolan määrästä.
Punamultamaalia on jo myyty etukäteen noin 120 litraa, joten myytäväksi jää vielä 40-50 litraa! Mikäli kiinnostuit ostamaan, ota yhteys kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anitaan puh. 0400 461880.
Punamulta ei hilseile vanhojen puupintojen päältä ja punamullalla voidaan maalata suoraan edellisen maalauksen päälle.
Kiitos Wiikin Anssille tynnyristä ja rautalevystä lisäpohjaksi!
Kyläyhdistys myy makkaraa ja kahveeta paikanpäällä 11-13 välisen ajan.
TERVETULOA!

---------------------------
AVOIMET KYLÄT-PÄIVÄ lauantaina 6.6.2015 POHJOIS-POHJANMAALLA

KYLÄT AVAAVAT OVENSA JA TOIVOTTAVAT KAIKKI TERVETULLEIKSI TUTUSTUMAAN KYLIEN TOIMINTAAN, KYLÄLÄISIIN JA KYLIEN PALVELUIHIN AVOIMET KYLÄT-PÄIVÄNÄ. Tietoa kaikista Suomen tapahtumista löydät osoitteesta www.avoimetkylat.fi

TAPAHTUMAESITE POHJOIS-POHJANMAA 6.6.2015

------------------------------------------------------------------------------

Iin kunnanjohtaja Markku Kehus jää eläkkeelle 17.4.2015.
Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry ja Pohjois-Iin kyläyhdistys ry kiittävät Markkua hyvästä yhteistyöstä vuosien varrella!
Aune, Tiina ja Anita kävivät 31.3.2015 viemässä Markulle muistoksi "tuikkutuvan".

*

OSALLISTU POHJOIS-POHJANMAAN KYLÄT RY:N MAAKUNNALLISEN KYLÄOHJELMAN PÄIVITYKSEEN VUOSILLE 2015-2020

Odotamme vastauksia 12.4.2015 saakka. Tämän jälkeen kysely sulkeutuu.
Vastaukset käsitellään nimettöminä. Vastaamiseen menee 10- 15 minuuttia.
Suuret kiitokset osallistumisestanne!

---------------------------------------------------------

"101 KAIKKIEN PUOLESTA" projekti eli NYT KAIVATAAN POHJOISTEN IHMISTEN MIELIPIDETTÄ!!!!

   LISÄTIETOJA tästä

*

HYVISTÄ TEOISTA ON OIKEUS SAADA TUNNUSTUSTA - käykää äänestämässä VUODEN 2015 ILMASTOTEKOEHDOKASTA - Päästöttömän liikenteen aktivointi on yksi Iin kunnan keinoista vähentää hiilidioksidipäästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasolta vuoteen 2030 mennessä - 20 vuotta Euroopan unionin ja Suomen valtion tavoitetta nopeammin. Myös iiläinen kyläyhdistys on ottanut tavoitteekseen olla Suomen ensimmäinen hiilineutraali kylä. kts. HINKU-kylä linkki!

*

KIITOS, KIITOS JA KIITOS! 
Pohjois-Iin jakokunnan päätös 17.2.2015: 
Avustetaan Pohjois-Iin kyläyhdistyksen toimintaa 500.00 eurolla!
On hienoa, että vireä toimintamme on huomattu - kiitos siitä kuuluu kaikille kyläläisille. 
Kiitos myös monivuotiselle yhteistyökumppanillemme Pohjois-Iin jakokunnalle!!!!! Yhteistyöllämme olemme saaneet ja saadaan edelleen monia toimintojamme toteutetuksi.

Pohjois-Iin kyläyhdistys ry
Anita Sievänen, puheenjohtaja

*

POHJOIS-IIN LIIKUNTAPAIKKOJEN KUNNOSSAPITO : JÄÄALUEET JA LADUT

*

AVOIMET KYLÄT 6.6.2015

kts. tapahtumakalenteri myös

*

POHJOIS-IIN KYLÄYHDISTYKSEN JÄRJESTÄÄ JUMPPAA NAISILLE JA MIEHILLE IIN TYÖVÄENTALOLLA
MAANANTAISIN 
klo 18.30-19.30 naiset, ohjaaja Eila Fäldt  
klo 19.30-20.30 miehet, ohjaaja Paavo Halonen
Jumpat alkavat 12.1. ja päättyvät 25.5.2015. Talolta löytyy välineitä, mutta juomaa ja omia välineitä kannattaa ottaa mukaan! 
Osallistumismaksu on 12.00 € ja sisältää sekä kevät- ja syyskauden 2015. Rahat voi tuoda mukana tai maksaa Pohjois-Iin kyläyhdistyksen 
tilille FI26 5350 0240 0104 67.
Tervetuloa! 
   

*

Aitoa lähienergiaa-tapahtuma 17.1.2015 klo 10.00-14.00 Alpuan kyläkoululla, Luohuoantie 35, Vihanti

Retki on maksuton sisältäen kuljetukset, aamukahvin ja lounaan. Bussikuljetukset järjestetään Kalajoelta, Pyhäsalmesta ja Oulusta.

OHJELMA JA ILMOITTAUTUMISET TÄSTÄ!

*

Iin kunnanvaltuuston 15.12.2014 tekemä päätös: Pohjois-Iissä Virkkulantien kevyenliikenteenväylän suunnittelu aloitetaan ensi vuonna ja ennen sitä on maanomistajien kuuleminen. Väylä toteutetaan ns. kevennettynä mallina, jota mallia voitaneen sitten käyttää myöhemmin esim. Konintien osuudella.

*

JOULURAUHAN JULISTUS JA POHJOIS-IIN KOULUN JOULUJUHLA
POHJOIS-IIN KOULUN PIHALLA keskiviikkona 17.12.2014 klo 18.30 alkaen.
KYLÄYHDISTYS TARJOAA PIPAREITA JA GLÖGIÄ ENNEN JUHLAA.
TERVETULOA!

*

ONNITTELUMME PERTTI HUOVISELLE RANTAPOHJAN

ANTTI-PATSAASTA

joka jaetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi edistänyt paikallislehdille tärkeitä arvoja: PAIKALLISUUTTA JA PAIKALLISTA KULTTUURIA, SEN EDISTÄMISTÄ JA SEN TALLENTAMISTA.

PERTTI HUOVINEN ON ALKUJAAN POHJOISILÄINEN JA HÄN TEKEE POHJOIS-IIN KYLÄKIRJAA, JOKA VALMISTUU KYLÄYHDISTYKSEMME 30-VUOTISJUHLIIN 7.5.2017.

*

Iin Wanhan Haminan Joulumarkkinat 29.11.2014 Huilingin näyttämö - avaus

Ruotsi-Suomen kuningas tuli ja määräsi, että Te Iiläiset saatte pidettävän markkinat kahdesti vuodessa tällä paikalla kirkon vieressä ja samalla hän kielsi paloviinan, tupakan ja oluen myymisen markkinapaikalla sekä että jokainen vältä juopumista, tappelusta ja muuta lähimmäisen rauhan ja mielen rikkomista. Mutta hän salli pellavan, palttinan, lohen ja muun tarpeellisen tavaran myynnin.
Kuninkaan kirjallinen julistus löytyy nyt Huilingin tapahtuma-alueelta ja 
 suuret kiitokset hallituksen jäsenille Markulle, Tiinalle ja Jukalle!

*

Kyläyhdistyksemme hoiti S-Market Iin joulunavauskahvituksen 28.11.2014 klo 10-18. Kiitos kaikille - ennenkaikkea talkoolaisille!


ONNITTELUMME!!!!
pohjoisiiläinen yrittäjä MATTI TIIRO, TIIRON RAUDOITUSPALVELU OY:stä on valittu IIN VUODEN 2014 YRITTÄJÄKSI.
Myös vuonna 2013 IIN VUODEN 2013 YRITTÄJÄKSI valittiin pohjoisiiläinen JOUNI MÄHÖNEN.
 

 

 

OLEMME MUKANA ILMASTOTALKOISSA!!!!

*

HUOMIO, HUOMIO JUMPPARIT NIIN NAISET KUIN MIEHETKIN!!!!!

SYYSLOMAVIIKON JÄLKEEN MAANANTAIN JUMPAT POHJOIS-IIN KOULULTA SIIRTYVÄT IIN TYÖVÄENTALOLLE, osoite Pappilantie 1, 91100  Ii ja jatkuvat maanantaisin NAISET KLO 18.30-19.30 JA MIEHET 19.30-20.30.

KYLÄYHDISTYS ON TEHNYT JUMPPASALIVUOROISTA VUOKRASOPIMUKSEN IIN TYÖVÄENTALON OMISTAJAN KANSSA SYKSYLLE 2014 JA KEVÄÄLLE 2015.
POHJOIS-IIN KOULUN LIIKUNTA/JUHLASALIRAKENNUS ON LAITETTU YMPÄRISTÖTARKASTAJAN LAUSUNNON PERUSTEELLA KÄYTTÖKIELTOON 15.10.2014 ALKAEN.
SYKSYN VIIMEINEN JUMPPA maanantaina 15.12.2014 ja ALOITETAAN TAAS maanantaina 12.1.2015

*

Puuston liikakasvustoa on poistettu kyläyhdistyksen aloitteesta jalankulku- ja pyöräilyväylältä, välillä Hiivalantie- Karhunsaarentie. Puut ja puiden oksat haittasivat näkyvyyttä ja olivat näin väylälläkulkijoille turvallisuusriski. Kiitos ELY:lle ja Destialle yhteistyöstä, puheenjohtaja Anita

*

Ylitarkastaja Jorma Pessa ELY:stä oli vieraanamme 1.10.2014 ja kävimme tutustumassa Hiastinhaaran lammaslaidunalueeseen ja sen hoitotoimenpiteisiin sekä suunniteltiin kunnostettavaa luontopolkualuetta ja löysimme lintutornille uuden paikan lähempänä Kantolanlahtea.

                                                     *

Pohjois-Pohjanmaan Kyläpäivät vietettiin Kärsämäellä Sydänmaan kylällä 20.-21.9.2014. Päiville osallistui noin satakunta kyläläistä ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Kuvassa Valtakunnan Virallinen Kylähullu no 12 Heikki Kumpula, Yhteisöhautomohankkeen projektikoordinaattori Ritva Sauvola ja kansantaiteilija Kari Tykkyläinen avajaistilaisuudessa kyläkeskus Sykkeen pihalla. Pohjois-Iin kyläyhdistyksestä osallistui päiville kuusi kyläläistä, taas runsain joukko Pohjois-Pohjanmaalta! 

Sunnuntaina päätöstilaisuudessa Saviselän koululla kyläluuta luovutettiin Raahen edustajille, sillä Valtakunnalliset kyläpäivät LOKAALI ja samalla myös Pohjois-Pohjanmaan kyläpäivät vietetään Raahessa 5.-6.9.2015. ( kts. kuvia kuva-albumi)

*

12.9.2014 saimme kaksi Oulun ammattikorkeakoulun vaihto-opiskelijaa vieraaksemme - Pavlina Vickova Tsekistä ( Mendelin yliopisto, Brno) ja Jaroslav Drab Slovakiasta ( Nitran maatalousyliopisto) ja heidän opettajansa Matti Järven Tekniikan ja luonnonvara-alanyksiköstä. Opiskelijat tarvitsivat kohteen, josta he saavat opistopisteitä ja johon he voivat tehdä maisemanhoitosuunnitelman. Maisemanhoitokohteeksi valittiin Pohjois-Iissä Hiastinhaaran yläosa 4-tieltä Akolanlahdelle sekä Akolanlahden rantamaisemat. Kohteeseen oli myös tutustumassa Iin Micropoliksen viestintä- ja markkinointipäällikkö Anna Saksio. Kiitos Annalle tulkkausavusta! Maisemansuunnitelualue on sama alue, joka oli kohteena myös kyläkävelyssä 16.8.2014. (Kuvat Anna Saksio)

Tutustuimme myös Hiastinhaaran lammaslaitumeen ja luontopolkuun.

MAISEMANHOITOSUUNNITELMA TULLAAN ESITTÄMÄÄN JA JULKISTAMAAN KYLÄLÄISTEN JA VAIHTO-OPISKELIJOIDEN YHTEISESSÄ TILAISUUDESSA POHJOIS-IIN KOULULLA.

*

ONNEA PUDASJÄRVI

KYLÄMYÖNTEISIN KUNTA 2014!

*

ILMOITUS KEITTOMAALISTA! 
Pohjois-Iin Sanomissa kerroimme elo-syyskuussa tapahtuvasta punamultamaalin eli keittomaalin teosta, mutta näyttää nyt siltä, että keittomaalin teko lykkääntyy niin myöhään syksyyn, että keitto ja maalaaminen ei ole enää järkevää. Pohjois-Pohjanmaan museoarkkitehti on sitä mieltä, että kevätkesä on parasta aikaa niin keitolle kuin maalaukselle, joten siirrämme keittämisen ensi keväälle, jolloin myös saamme opastuksen museolta. Terv. Anita

*

POHJOIS-POHJANMAAN KYLÄPÄIVÄT SYDÄNMAAN KYLÄLLÄ KÄRSÄMÄELLÄ 20.-21.9.2014

*

NAISTEN JA MIESTEN JUMPAT ALKAVAT maanantaisin 1.9.2014 ALKAEN POHJOIS-IIN KOULULLA
NAISET KLO 18.30-19.30 VETÄJÄNÄ EILA FÄLDT
MIEHET KLO 19.30-20.30 VETÄJÄNÄ PAAVO HALONEN.
JUMPPAMAKSUT SISÄLTYVÄT MAKSAMAASI KYLÄYHDISTYKSEN JÄSENMAKSUUN, JOKA ON TÄNÄ VUONNA 12.00 € /talous.

NAISTEN JUMPPALUKKARI

*

ONNITTELUMME AKOLAN TILAN EIJA JA JUHA JÄMSÄLLE PRINSESSA-LEHMÄN PÄÄSYSTÄ SATATONNISTEN KERHOON. AKOLAN TILA SIJAITSEE VIRKKULANTIEN VARRELLA POHJOIS-IISSÄ. PRINSESSA ON 13-VUOTIAS AYRSHIRE, JOKA ON LYPSÄNYT ELÄMÄNSÄ AIKANA 100 000 KILOA MAITOA JA POIKINUTKIN KYMMENEN KERTAA. PRINSESSA ON MYÖS VANHIN TILAN 18 LYPSYLEHMÄSTÄ.

*

Pohjois-Iin kyläyhdistykselle luovutettiin Iin kotiseutujuhlassa 6.7.2014 Iin ympäristöyhdistyksen Vuoden 2013 Ympäristöteko - kunniakirja kylän asuinympäristön viihtyvyyden ja turvallisuuden parantamisesta sekä kulttuurimaiseman hoidosta. 

TERVETULOA LOKAALIIN 28.-31.8.2014!!

Tervetuloa  vuotuiseen paikallistoimijoiden juhlatapahtumaan Lokaaliin!
Luvassa on paljon ohjelmaa viihtyisällä Hankasalmella keskellä kaikkea, eli
Keski-Suomessa! Ohjelmaa löytyy koko perheelle: kyläkierroksia, elokuvan
iltanäytös, asiaa kylistä, paneeli sekä pääjuhla, jossa palkitaan
Kylätoiminnan tiennäyttäjiä, Vuoden maaseutukasvo, Vuoden maaseututoimija
sekä tietysti VUODEN KYLÄ! Paikalle saapuu arvovieraita ja kunniapuhujia.
Tapahtuma on kaikille, ja erityisesti maaseudun kehittämisen
valtakunnalliset, maakunnalliset ja paikalliset toimijat sekä kaikki
kylätoiminnasta ja paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneet lämpimästi
tervetuloa vaikka koko pitäjän voimin!

Ohjelma ja kutsu:
http://www.kylatoiminta.fi/uploads/images/tiedostot/lokaali/Lokaalikutsu.pdf

Ilmoittautuminen 15.8. Mennessä:
http://www.keskisuomenkylat.fi/?id=6EECA3FD-08B14D5ABC9F-FD47C5A3AB87

Tapahtuman isäntä toimii:
Petri Honkonen
Puh. 040-8397776
petri.honkonen@saarijarvi.fi

*

KYLÄVIESTIÄ VIETIIN YLELLE !

*

KOKO KYLÄN TALKOOT HIASTINHAARALLA sunnuntaina 18.5.2014 klo 09.00 - 16.00.
TEEMME YHTEISESTI HIASTINHAARAN LUONTOPOLKUALUEEN ALKUPÄÄHÄN LAMMASAIDAN, JONNE LAMPURI EMILIA HILTUSEN LAMPAAT TULEVAT TEKEMÄÄN ARVOKASTA PERINNEMAISEMAN HOITOTYÖTÄ TÄMÄN KESÄN JA SEURAAVAT VIISI KESÄÄ.
KOKOONNUMME KLO 08.45 ns. NAVETTARANNASSA ELI AJA KANTOLANTIETÄ NOIN 1.8 KILOMETRIÄ , JOSTA LÄHTEE TIE VASEMMALLE, HIASTINKUJA-VIITTA LAAVU,JA AJA KUJAN PÄÄHÄN, JOSSA SIJAITSEE ns.NAVETTARANTA JA PYSÄKÖINTIALUE.
Kyläyhdistys tarjoaa talkoolaisille kahveet, makkarat ja jauhelihakeittoa !
JAAMME TALKOOTIEDOTTEEN POSTILAATIKKOJAKELUNA VIIKON 19 ALUSSA. TALKOISIIN TARVITSET ILOISEN MIELEN LISÄKSI SÄÄNMUKAISET ULKOILUVAATTEET, KUMISAAPPAAT, TYÖHANSKAT JA VETTÄ JUOTAVAKSI. LISÄKSI MIKÄLI TARVITAAN - VASARA JA/TAI RAUTAKANKI JA/TAI LEKA
TERVETULOA !

HALLITUKSEN HALKOTALKOOT  lauantaina 5.4.2014 ONNISTUIVAT HIENOSTI - 20 PINOKUUTIOMETRIÄ POLTTOPUITA SAATIIN HIASTINHAARAN LAAVULLE.

KIITOKSET MYÖS TUOMELAN EEROLLE PILKEKONEINEEN, MÄHÖSEN JOUNILLE TRAKTORIN PERÄKÄRRYINEEN, MIETTUSEN JUSSILLE MOOTTORISAHOINEEN JA BACKMANNIN REKSALLE LAVOISTA PINOJEN ALLE  ( kts. kuva-albumi)

OLETTE PARAS HALKOPORUKKA, KIITTÄÄ PHJ. ANITA !

*

Avoimet kylät -viikko 9.-15.6.2014 Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät kutsuvat alueensa kylät ja kylätoimijat mukaan järjestämään Avoimet kylät -viikkoa, joka ajoittuu valtakunnalliselle Leader-viikolle. Avoimet kylät -tapahtumalla lisätään kylätoiminnan näkyvyyttä sekä markkinoidaan kyliä asuin- ja vierailupaikkoina. Hankerahoitusta saaneet yrittäjät ja yhdistykset voivat esitellä omia kohteitaan Leader-viikolla.

Jokainen kylä voi osallistua Avoimet kylät -viikkoon omannäköisellä toiminnallaan, pienellä panoksella tai suurella tapahtumalla: kesäjumpalla, onkikilpailulla, yhteislaulutuokiolla, teatteriesityksellä, kylätaloesittelyllä, kirpputorilla, kylän ja tonttien esittelykierroksella, näyttelyllä, huutokaupalla, luontoretkellä. Yhteisöhautomo-hanke hoitaa tiedottamista ja markkinointia – yhteisellä tapahtumaviikolla  tavoitellaan laajaa medianäkyvyyttä!

Ilmoittaudu mukaan Avoimet kylät -viikkoon alueesi Yhteisöhautomon hankeaktivaattorille 28.4. 2014 mennessä.  Leader-viikosta saat lisätietoa oman alueesi Leader-toimistolta.

Avoimet kylät -päivä on lähtöisin Satakunnan kylistä. Leader-viikko järjestetään ensimmäisen kerran. Tulkaa mukaan!

Seuraa myös ilmoittelua paikallislehdissä. Ainakin Muhokselle on tulossa koulutuksia/työpajoja tapahtumien järjestämiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen liittyen.
 
Ystävällisin terveisin
Ritva Sauvola
hankeaktivaattori
Oulun Seudun Leader / Yhteisöhautomo (ent. JoMMa ry)
ritva.sauvola(at)oulunseudunleader.fi
puh. 040 744 9059

*

Kävimme luovuttamassa Pohjois-Iin kylän kyläsuunnitelman vuosille 2014-2019 Iin kunnanvaltuutolle 10.2.2014.

*

IIN KYLÄT FACEBOOKISSA ja IIN KYLIEN NEUVOTTELUKUNTA

Iin kylien neuvottelukunta oli saanut kutsun tulla vierailemaan Pudasjärven kyläneuvoston kokouksessa 20.2.2014 Kipinän koululle, Syväojantie 280 B, Pudasjärvi. Matkalle osallistui Alarannan kylätoimikunnasta, Olhavan Seudun Kehittämisyhdistyksestä, Oijärven kyläyhdistyksestä ja Pohjois-Iin kyläyhdistyksestä toistakymmentä aktiivista kylätoimijaa. Kiitokset Yhteisöhautomon Ritvalle matkanjärjestämisestä, Puhakan Jounille järjestelyistä paikanpäällä ja Kipinän kylän puheenjohtaja Jukka Vähkylälle, että saimme osallistua kokoukseen ja pääsimme kuulemaan Pudasjärven aktiivisten kylien kuulumiset. (Kuva Ritva Sauvola)

*

POHJOIS-IIN KOULUN LUISTELUKENTTÄ - VALOT PALAVAT ILLALLA KLO 17.00 - 22.00 !

*

NAISTEN JUMPPA ALKAA 13.1.2014 JA PÄÄTTYY 12.5.2014

OHJAAJANA EILA FÄLDT JA JUMPPAMAKSU SISÄLTYY MAKSAMAASI KYLÄYHDISTYKSEN JÄSENMAKSUUN 12.00 € / 2014.

TERVETULOA KAIKKI JUMPALLE !!!!

JUMPPALUKKARI

*

Hiastinhaaran pajukot on siistitty 4-tien kummaltakin puolelta ! Kiitos Iin lähineuvostolle ja PVO-Vesivoima Oy:lle !

*

Sähköinen kuntalaisaloite avattu

*

Osallistuimme Pohjois-Pohjanmaan Kyläpäiville Oulussa 21.-22.9.2013 ja myimme iiläisiä Viinamäen Heikin pyytämiä ja paistamia nahkisia ja Kantolan Helenan purkittamia maivoja ja siikoja Ruokaa kyliltä-torilla. Kuvassa ahkerat myyjämme Jouni, Tiina, Aune ja asiakkaamme Silvolan Paavo Raahesta !

 

KYLÄPÄIVIEN JULKILAUSUMA

*

ONNITTELUMME !!!!

Iin kunta on loppusuoralla Vuoden Kylämyönteisimmäksi Kunnaksi 2013. Kärkeen on päässyt myös Rääkkylä, Tammela ja Ilmajoki (Rantapohja 16.7.2013).

*

RISTEYSALUEIDEMME KUKKALAATIKOT - KONINTIE, VIRKKULANTIE JA KANTOLANTIE 4-TIELLÄ - OVAT OLLEET KUKKALOISTOSSAAN KOKO KESÄN JA KIITOS SIITÄ KUULUU NIIDEN HOITAJILLE TIINALLE, AUNELLE JA HILKALLE !!! KIITOS MYÖS MIETTUSEN JUSSILLE KOROKKEIDEN RUOHON TRIMMAUKSESTA !

*

RUOKAA OMALTA PIHALTA POHJOIS-IISSÄ - WWW.UUTISPUURO.FI

*

KÄÄNTYMISKAISTOJEN TEKO ON ALOITETTU VIRKKULANTIEN JA KANTOLANTIEN RISTEYKSIIN E75-TEILLÄ !!!

                                                     *

Kalle Hellström Pro Agria Oulusta kävi 10.5.2013 tutustumassa Hiastinhaaran luontopolun kunnostushankkeeseen ja mahdollisuuteemme saada tukea arvokkaiden perinnebiotooppien alkauraivaukseen ja aitaamiseen. Oppaina toimivat Anita ja Jouni.

*

Pohjois-Iin koulun 5-luokan pojat kävivät Mähösen Jounin mailta keräämässä pajuja tiistaina 14.5.2013 Pohjois-Iin koululla taiteilija Antti Ylösen johdolla tehtävää pajutaideteosta varten.

Ja valmista tulee Pohjois-Iin koululla 14.5.2013, nimi vain puuttuu pajutaideteokselta !

*

MIKSI VALITSIMME IIN ? NÄIN VASTAA POHJOISIILÄINEN JÄÄSKELÄN PERHE

*

ONNITTELUMME POHJOISIILÄISET KUNNANVALTUUTETUT KAUDELLE 2013-2016

ÄÄNESTYSPROSENTTI POHJOIS-IISSÄ OLI 71.6 !!!!

MAHTAVA SUORITUS !

REIJO KEHUS

MIKA KOISTINEN

JOUNI MÄHÖNEN

PETRI TERVONEN

LEENA TIIRO

KUNNANHALLITUKSEEN KAUDELLE 2013-2016 VALITTIIN LEENA TIIRO JA PETRI TERVONEN ! Lisäksi mm. REIJO KEHUS opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtajaksi, JOUNI MÄHÖNEN tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi ja Iin vesiliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajaksi sekä MARIA-LIISA HALONEN ja ANITA SIEVÄNEN Iin lähineuvoston jäseneksi.

KUNNAN JOHTAMINEN JA LUOTTAMUSHENKILÖT

*

 

1184_001.jpg

 

Meidan_turvallinen_kyla_Ii.jpg

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yhdistysten pieninvestoinnit 1-teemahanke alkaa 22.2.2016 ja päättyy 1.4.2016 klo 12.00

-----------------------------------------------------------------------

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry järjestäytyi Tyrnävällä 27.1.2016

-----------------------------------------------------------------------

POHJOIS-IIN KYLÄKIRJAN TEKEMINEN ON ALOITETTU  VUODEN 2013 ALUSTA.

HISTORIAKIRJAMME HANKEVETÄJÄKSI JA TOIMITTAJAKSI ON LUPAUTUNUT POHJOIS-IILÄINEN PERTTI HUOVINEN JA KIRJAN ON TARKOITUS OLLA VALMIINA YHDISTYKSEMME 30-VUOTISJUHLISSA VUONNA 2017.

NYT SIIS KAIVATAAN KAIKKIEN KYLÄLÄISTEN APUA NIIN ARKISTOTIEDON KUIN MUISTITIEDONKIN TALTEENOTOSSA - KOTIALBUMIEN KUVIA, VANHOJA TALONKIRJOJA JA MUITA HISTORIALLISESTI TÄRKEITÄ PAPEREITA LÖYTYY VARMASTI JA HISTORIAA ON NYT VIELÄ MONIEN MUISTISSAKIN !!

Lisätietoa phj. Anita puh. 0400 461 880 ja historiavinkkejä vaikkapa yhteydenottolomakkeella